Ryhmäpuheenvuoro 8.3. Minna Belik
Vasemmistoliiton aluevaltuustoryhmä
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät aluevaltuutetut ja muut kokousta seuraavat.
Hyvinvointialue tulee vastaamaan kaikista alueen sote- ja pelastustoimen palveluista. Palveluista, jotka koskettavat jossain kohtaa elämää meistä jokaista. Me vasemmistossa teemme työtä sen eteen, että jokaisella on oikeus ja mahdollisuus saada se apu, mikä kulloinkin on tarpeen. Että palvelut ovat saavutettavissa ihan kaikille ja niiden laatu on erinomaista.
Tulevaisuuden Kanta-Hämeessä palveluiden keskiössä on ihminen. Palveluita ei järjestetä suuryritysten voitot edellä, vaan ne järjestetään siten, että ne ovat saavutettavissa, vaikuttavia ja oikea-aikaisia. Nyt on yhdistymässä monen kunnan toiminnot yhdeksi suureksi toimijaksi. On välttämätöntä, että sotepalveluiden prosesseja tarkastellaan uudelleen ja niitä muokataan toimivimmiksi ihminen pääosassa. Maassamme on saatu hienoja tuloksia aikaan eri terveysasemilla erilaisilla tiimimalleilla ja niihin tulisi myös Kanta-Hämeessä pyrkiä.
Arvoisa puheenjohtaja. Tätä soteuudistusta on koitettu tehdä vuosia. On ollut erilaisia vaihtoehtoja, joita ei sitten ole saatettu käytäntöön asti. Tässä nyt viimein maaliin saatetussa soteuudistuksessa on ollut tärkeintä turvata palvelut tasavertaisesti koko maahan ja rikkoa raja-aitoja eri organisaatioiden alla toimivien ammattilaisten välillä.
Nykyinen kunnallinen sosiaali- ja terveydenhuolto ei ole tuottanut asukkaiden tasa-arvoa terveys- ja sosiaalipalvelujen tarpeen mukaisessa saatavuudessa. Erityisesti kyse on peruspalvelujen saatavuudesta ja tässä vielä erityisesti saatavuudesta ja saavutettavuudesta kaikkein haavoittuvimmassa asemassa oleville, kuten köyhimpien vanhempien lapsille, mielenterveyden ongelmissa oleville ja pienituloisille vanhuksille. Juuri he tarvitsevat sosiaali- ja terveydenhuollon saumatonta yhteistyötä. Juuri heidän tarpeittensa ajoissa tapahtuva ja asianmukainen hoitaminen voi myös säästää parhaiten hoitamattomuudesta aiheutuvia suuria kustannuksia.
Tästä yhtenä tärkeänä nostona haluan monen toiminnan keskellä mainita tärkeät ja huomiota pikaisesti vaativat nuorten mielenterveys ja päihdepalvelut. Alueemme nuorten on tulevaisuudessa päästävä arvioon ja hoitoon matalalla kynnyksellä jo perustasolla. Ei voi mennä niin, että matalan kynnyksen hoitopaikoilla ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin laittaa lähetettä erikoissairaanhoidon psykiatrian poliklinikalle, johon jono vopi olla jopa kuukausia. Mielenterveys- ja päihdepalveluiden perustason toimintoja olisi ehdottomasti oltava nuorille helposti saatavilla, esim kouluilla ja nuorisotoimen tiloissa.
Resurssit eivät ole loputtomat ja pula sotehenkilöstöstä on jo nyt todellisuutta. Tulevaisuudessa haluamme, että Kanta-Hämeen hyvinvointialue on paras työpaikka sote-alan ja tukipalveluiden henkilöstölle. Hyvinvointialue kehittää tapoja tukea henkilöstön työssäjaksamista ja etsii ja toimeenpanee erilaisia uusia tapoja palkita, sekä kannustaa henkilöstöään. Meillä otetaan myös aktiivisesti henkilöstön edustajat kuultavaksi päätöksiä tehtäessä ja henkilöstöllä on aito mahdollisuus saada äänensä kuuluviin. Ihan ensimmäisenä tämä tulee vastaan jo ihan pian, kun tulosalueita ja yksiköitä aletaan sijoittaa tulevien toimialueiden alle. Se on tehtävä alhaalta ylöspäin, työntekijöitä kuunnellen.
Terveydenhuollon prosessien rinnalla ei tule tule unohtaa sosiaalipalveluita. Ne usein koetaan erilliseksi osaksi ihmisten palvelutarvetta, vaikka hyvin usein ne kulkevat aivan käsi kädessä läpi palvelupolun. Arvoisa puheenjohtaja. Vasemmistoliiton valtuustoryhmän mielestä paras keino sotepalveluiden aidolle integraatiolle on luoda vahvoja sotekeskuksia, joissa perustason palvelut ovat helposti ja toimivasti saman katon alla. Sotekeskuksia, joissa ei pompoteta ihmistä luukulta toiselle, vaan paikkoja, joissa ammattilainen aidosti yhdessä moniammatillisen tiimin kanssa hoitaa ihmisen asioita eteenpäin.
Me haluamme myös, että näiden tulevien sotekeskusten toimintaan kuuluu toimintojen tuominen lähelle ihmisiä. Etenkin niitä ihmisiä, joiden on vaikea ja kallista päästä kuntakeskuksiin asioimaan. Ei aina ole kyse seinistä, vaan palvelut voivat tulla lähelle ihmistä vaikka pyörien päällä tai olemassa olevia tiloja voidaan lainata vaikka kyläyhdistysten ylläpitämistä seurantaloista ja kylätaloista.
Myös digipalvelut ja etävastaanotot ovat vääjäämättä osa nykyaikaa, mutta etenkin tulevaisuutta. Niin hölmösti ei kuitenkaan pidä toimia, että niille ihmisille, joiden tilanne tarvitsee vastaanoton ammattilaisen kanssa kasvotusten, ei löytyisikään tällaista vaihtoehtoa. Digipalveluita ja etävastaanottoja oikein ja järkevissä kohdin käyttämällä voidaan kuitenkin saada lisää resursseja ja vastaanottoaikoja näihin tilanteisiin, kun niille on tarve.
Me vasemmistossa peräänkuulutamme myös ennaltaehkäisevän työn, sairauksien ehkäisyn ja kaikenlaisen ihmisen psyykkistä, fyysistä ja sosiaalista vointia kohentavan työn kriittisen tärkeää merkitystä. Emme voi antaa sote-uudistuksen keskittyä vain ongelmien ratkaisuun ja sairauksien hoitoon, vaan vaadimme saada nähdä kanta-hämeen jossa ennaltaehkäisy otetaan tosissaan.
Pelastuslaitos on myös osa hyvinvointialueemme palveluita. Pelastuslaitoksen tilanne muihin toimintoihin verrattuna on Kanta-Hämeessa erilainen, kun pelastuslaitos on ollut jo reilun kymmenen vuoden ajan maakunnassamme yhteinen. Pelastuslaitoksellakin etenkin ensihoitopuolen työnkuva on muuttunut ja esim Riihimäen yöpäivystyksen sulkeminen on aiheuttanut ajokilometrejä ja yöllistä ajoa entistä enemmän. Muun muassa tämä heijastuu henkilöstön työhyvinvointiin ja työssä jaksamiseen. Sotehenkilöstön puute vaikuttaa näihinkin toimintoihin vääjäämättä. On erittäin tärkeää alueemme asukkaiden turvallisuuden kannalta, että pelastuslaitoksella on hyvin työssään jaksavaa henkilöstöä riittävästi jatkossakin.
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut. Ei anneta tämän mullistavan uudistuksen valua hukkaan. Tehdään rohkeita päätöksiä ja uudistetaan toimintoja, eikä uraduta vain vanhojen toimintamallien uudelleen nimeämiseen. Me haluamme tehdä työtä paremman ja yhdenvertaisen Kanta-Hämeen puolesta, yhdessä tehden.
Kiitos
Suomen ensimmäisissä hyvinvointialuevaaleissa valitut Riihimäen seudun vasemmiston Kanta-Hämeen aluevaltuutetut:
Erja Hirviniemi
Aino-Kaisa Pekonen
Minna Belik
varalla:
Hanna Hänninen
Tässä ovat Vasemmistoliiton Kanta-Hämeen aluevaltuutetut: